Our Planet -ympäristöhanke 2012-2014

Our Planet -hankkeen tarkoitus on lisätä toivakkalaisten 6-28 -vuotiaiden lasten ja nuorten ympäristövastuullisuutta mm. teemapäivien, kilpailujen, tempauksien ja luentojen avulla.

Hankkeen kohderyhmänä ovat toivakkalaiset 6-28 -vuotiaat lapset ja nuoret. Hankkeesta hyötyvät myös alueen kaksi koulua ja päiväkoti. Hanke on avoin kaikille Toivakan lapsille ja nuorille. Hankkeella pyritään tavoittamaan kaikki Toivakan lapset ja nuoret.

Hankkeen myötä nuoret oppivat arvostamaan omaa ympäristöä ja kierrätystä sekä saavat eväät muuttamaan toimintatapojaan.

Hanke toimii vuosina 2012-2014

TOIMINTA 2014

 

JOULUKOTIÄÄNESTYS

Kilpailijat ovat tehneet jouluiselle hahmolle ”nukkekodin” kierrätysmateriaaleista yksilö- tai parityönä! Äänestä mielestäsi parasta joulukotia! TÄSTÄ pääset äänestämään!

Palkinnot: voittajakodille 50 euroa,
2. ja 3. sija 30 euroa, lisäksi jaetaan kannustepalkintoja! 

Voittajat ratkeavat yleisöäänestyksen tuloksen sekä tuomariston pisteiden yhteismäärän perusteella!

Joulukotikisa loppuu 1.12.

Lisää joulukotikisasta

Our planet -hanke oli mukana koulun nenäpäivässä 7.11.

Nenäpäivän tapahtumassa koululaiset pääsivät ottamaan selfien maapallon kanssa, tutustuivat maapallon yövaloihin ja osallistuvat arvontaan täyttämällä kyselykaavakkeen. Alakoululaisilta kyseltiin, millainen on ympäristöystävällinen ihminen. Tässä heidän vastauksiaan:
- Hän ei roskaa luontoa
- Käyttää mahdollisimman luonnonmukaisia tuotteita
- Ei vaurioita luontoa
- Ei tuhoa luontoa
- Vie roskat roskiin
- Ei sotke
- Käyttää luonnonmukaisia tavaroita
- Kunnioittaa luontoa
- Kulkee kävellen ja pyöräillen
- Suojelee luontoa
- Ei saastuta luontoa
- Kierrättää roskat
- 1. Ei saa roskata luontoa, 2. ei saa kiusata, 3. auta kaveria
- Ei käytä ylimääräistä sähköä
- Luultavasti aina ympäristöystävällinen
- Ei kaada puita
- Se pittää luonnosta, eläimistä ja ötököistä
- Ei satuta ketään
- Hän ei roskaa ja jos joku roskaa, vie sen roskikseen
- Ei riko mitään lasipulloja luonnossa, ja jos toinen rikkoo, kerää sirpaleet pois
- Käyttää vähän luonnonvaroja
- Asuu lähellä
- Auttaa luontoa
- Ystävällinen luonnolle
- Ajaa hybridiautolla
- Ei tupakoi
- Ei tapa eläimiä
- Ympäristöystävällinen ihminen on ystävällinen, mukava ja auttavainen
- Säästää luontoa
- Käyttää ympäristöystävällisiä koneita

Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin muistitikkuja (8Gb), joissa lukee Our planet needs us!

Rooli- tai naamiaisasuja

Rooliasujen teko alkioi kirppariretkellä ja jatkuu rooliasujen valmistamisella kierrätysmateriaaleista. Asut kuvataan ja kuvista on näyttely K-Market Ruoka-Perälän aulan seinällä asujen valmistiuttua.

Käsinukkeprojekti

Toivakan 3.luokan kanssa teimme käsinukkeja kierrätysmateriaaleista. Lapset ovat itse käsikirjoittaneet nukeille tarinat, jotka näytellään sekä kuvataan elokuvaksi.

Kirpparikiertue 2014

Tästä pääset kirpparikiertueen sivuille

Kierrätyslasikurssi 15.5.

Kurssilla sai tehdä pilttipurkeista juomlaseja ja pulloista kaatimia. Kurssin ohjasi lasitaiteilija Vesa Välikangas. Kierrätyslasikurssille osallistui 8 hlö. 

Turhake -kisan äänestys

Toivakan koulukeskuksessa vietettiin turhakeviikkoa viikolla 14, jolloin kaikki oppilaat saivat tuoda kotoaan turhakkeen. Jokainen luokka valitsi oman luokan turhaklkeen, jotka kuvattiin ja ne osallistuivat yleisöäänestykseen netissä. Yhteensä ääniä annettiin melkein kolmesataa ja voittaja sai niistä 115 kpl.
Voittajaksi äänestettiin LÄPSYTIN! Toiseksi tuli tiukassa kisassa munalusikka, mikä sai 100 ääntä.
Katso kuvat turhakkeista.

Our planet -hanke järjesti Viilivallankumous -esityksen 3-6 lk:n oppilaille 3.2.

Esitys on tarina viiliä rakastavasta Violasta, joka tempautuu mukaan seikkailulle jossa hän joutuu punnitsemaan omia kulutusvalintojaan sekä ihmisen ja luonnon välisen suhteen ristiriitoja ja iloja. Esitystä oli katsomassa n. 130 oppilasta.

 

TOIMINTA 2013

HANKE OLI JOULUMYYJÄISISSÄ ESITTELEMÄSSÄ YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ JOULUA

Myyjäisosastolla jaettiin kaikillesanomalehdestä tehtyjä biopussseja sekä niiden teko-ohjeita. Lisäksi esillä oli joulupajoissa tehtyjä joulukoristeita sekä muita kierrätysideoita. 

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISET JOULUPAJAT (4 kpl)

Pajoissa sai tehdä erilaisia joulukoristeita sekä -lahjoja kierrätysmateriaaleista. Pajoissa kävi yhteensä 35 askartelijaa. Kiitos kaikille kierrätystavaroita lahjoittaneille yksityisille henkilöille!

SAVE THE PLANET -JULISTEKISA starttasi 1.10. ja päättyy 15.11.

Julisteen sai tehdä tietokoneella, piirtäen tai askarrellen yllättävistä materiaaleista esim. kankaista. Julisteen aihe oli ilmastonmuutoksen ehkäisy jollakin tapaa.
SARJAT: 5-6 lk ja 7-9 lk
PALKINNOT:Sarjan paras palkittiin 50 eurolla, 5 seuraavaa aurinkokennolaturilla (arvo n. 30 €). 

Kisaan tuli kuutisenkymmentä kisatyötä!

5-6 lk SARJA
1. Milja Halttunen, 50 euroa
Seuraavat palkittiin aurinkokennolaturilla (arvo n. 30 euroa):
Leevi Kovanen, Atte Äijäläinen, Elina Kekko, Sampo Heiska ja Sara Uusitalo&Riina Lehtonen

7-9 lk  SARJA

1. Suvi Lehtonen
Seuraavat palkittiin aurinkokennolaturilla:
Matti Savolainen, Veera Jalkanen, Jonna Peltonen, Katja Kontio&Inga-Liisa Heinström, Sade Mäkinen&Noora Ilmonen

OPINTOMATKAT RUTALHDEN MYLLYLLE SYYSKUUSSA

Opintomatkalla tutustuttiin lähiruokaan, sen etuihin sekä erityisesti viljan tuottamiseen. Jokainen sai myös maistaa aitoa lähiruokaa uutispuuron muodossa sekä tehdä oman lämpimän leivän tuliaiseski retkeltä.

4H ON SAANUT PALJON KIERRÄTYSMATERIAALEJA

4H on saanut lahjoituksena tuleviin askartelupajoihin kierrätysmateriaaleja. Saatuja materiaaleja ovat: eripari kahvikupit ja -lautaset, taipuisat haarukat, veitset ja lusikat, napit, langat, kankaat esim. verhot ja lakanat. 

29.5. OPINTOMATKA HEINOLAN LINTUTARHALLE 

Olli Vuori Heinolan lintutarhasta kertoi lintujen suojelusta ja kuinka mitä me ihmiset voimme tehdä, että loukkaantuneet linnut saadaan pelastettua.

2.4. LÄHIRUOKARETKI LEIVONMÄELLE

Retkelle osallistui 9 hlö. Retkellä käytiin läpi lähiruuan edut sekä tutustuttiin kotijuuston valmisukseen.

MAALISKUULLA TEHTIIN KIERRÄTYSMATERIAALEISTA VELHOJA JA NOITIA

 

TOIMINTA 2012

16.12. TOIVAKAN ERÄTULIEN YHTEYDESSÄ HANKE JÄRJESTI PIENOISNÄYTELMÄN "METSÄMÖRRI JA HÄNTÄPULMA"

Metsämörrillä on pulma, kun häntä on lyhyt. Se lyhenee sitä mukaa, kun metsää roskataan. Miten metsän eläimet ratkaisevat pulman?

JOULUKUUSSA TEHTIIN KÄDENTAITOPAJOISSA EKOTONTTUJA

Tonttujen materiaalina ovat vanha sähköjohto, kierrätettyjä vanusuikaleita, kierrätyskankaat ja -vaatteet, itse pesty lampaan villa ja nukkemassa.

KANKAISTEN KOULUN 5-6 LK TEKI OPINTORETKEN HANKASALMELLE JOULUKUUN ALUSSA 

Ohjemassa oli valokuvakehyksen valmistusta vanhoista kirjoista sekä katsottiin hankasalmelaisten nuorten valmistama musikaali Joulupukki ja noitarumpu.

KIERRÄTYSKORU -kisaan tehtiin yli 100 kisatyötä!

Tuomaristona toimi 4H-yhdistyksen hallitus. Tuomarit kehuivat kisan kovaa tasoa.
Vasemmalla kuvagalleriassa on viiden parhaan korut kuvina. 

TULOKSET
1. Elisa Tiirola, 100 €
2. Karoliina Ilmonen, 50 €
3. Veera Jalkanen, 20 €
4. Tiia tiainen ja Anniina Ilmonen, 10 €

Lisäksi kannustepalkintoina annetaan seuraaville eko-taskulamput:
Inka Keteli, Hilma Myöhänen, Henni Juvonen, Lauri Pylväläinen, Ilari Tahvonen, Milja Halttunen, Jussi Lepistö, Anton Kauppinen, Aleksi Jalava, Aleksandra Kananen, Eerika Mäkelä, Julia Kauppinen, Irmeli Leppänen, Elli Manninen, Tuuli Manninen, Aleksi Liias, Lassi Kovanen, Melina Järvinen, Inka Majuri, Mira Korhonen, Sade Mäkinen ja Noora Ilmonen

KIERRÄTYSKORUTAITEILIJAN VIERAILU TOIVAKAN KOULULLA 11.9.

Tapani Hietala Uuraisilta kävi kertomassa korun teosta ja esitteli lukuisia ideoitaan koululaisille. 

4.9. OPINTOMATKA MUSTANKORKEAN KAATOPAIKALLE

Opintomatkalla olivat mukana Toivakan 6. ja 7. lk:n oppilaat

KORUKISA -OMA DESINGKORU ALKOI 1.9.


NUORTEN LEIRILLÄ TUUNATTIIN MUOTIA 19.6. sekä TUTUSTUTTIIN RIIHIKAHVILA KARDEMUMMAAN 20.6.

 

YMPÄRISTÖPÄIVÄ KIRJASTOLLA 9.5.

Ympäristöpäivässä hankkeella oli 8 lk:n oppilaiden myyntinäyttely sekä skiellä opetettiin tekemään biopussi sanomalehdestä ja käytiin läpi ympäristöystävällistä ruokaa -teema.

OPINTOMATKA JOUTSAAN

Joutsassa tutustuttiin vihreä lippu -toimintaan zsekä katsotiiin Joutsan lukion musikaali Silmästä silmään.

POLKUPYÖRIEN HUOLTOPÄIVÄT

Hanke katsasti ja huolsi 85 koululaisen polkupyörää 2.-4.5. 

WANTED

Löytyykö yrityksestäsi ylimääräistä/roskiin menevää materiaalia, mitä voisi käyttää uudelleen esim. käsityömateriaalina? Ota yhteyttä: 040 5118491 tai toivakka@4h.fi

HUKKAPÄTKÄ -elokuvat

Monta ryhmää teki jätteiden vähentämisen teemaan liittyvään lyhytelokuvakisaan kisatöitä.
Tarina alkoi siitä, että roskikset olivat kyllästyneet, kun ihmiset eivät osaa lajitella, ja lähteneet lomalle. Ideana oli keksiä tarinalle jatko-osa.

7.luokan tyttöjen elokuva: Blondien ongelma

Toivakan junnujen kala- ja eräkerhon elokuva: Vapise Tero

Toivakan kala- ja eräkerho (5-6 lk): Eroon roskista?

Nisulan 4H-kerhon elokuva: Roskaaja

Kankaisten kyläkoulun elokuva1: Pöntöt pönttöilee

Kankaisten kyläkoulun elokuva2: Pressa hoitaa homman


TUUNAUSPAJAT

Kylien tuunausryhmät saivat valmiiksi kierrätysmateriaaleista tehdyt käsinuket helmikuussa 2012.
Ryhmät valmistivat myös käsinukke-esityksen, mikä kuvattiin ja editoitiin lyhytelokuvaksi.

Kankainen,  ryhmä1

Heiska

Ruuhimäki, ryhmä1

Ruuhimäki, ryhmä2

 

27.1.2012 OPINTOMATKA

8.luokan oppilaat kävivätopintomatkalla (27.1.2012)  Sovatekillä katsomassa kierrätystä ja pukuvuokraamoa ja samalla he pääsivät ostamaan kirpputorilta materiaaleja omiin tunauksiin. Tuloksista tulee kuvia myöhemmin sivuillemme!

ALKUKYSELY ympäristöasioista

tehdään 3-8 lk:n oppilaille. Kyselyssä selvitellään kotien käytäntöjä liittyen kierrätykseen yms.

Tuloksia alkukyselystä (8 lk, 26 vastausta, vastaajat ajattelivat koko perheen käyttäytymistä)

- 15 % vastaajista ei käytä ollenkaan  kauppaostosten kantamisessa kangaskassia, 35 % käyttää aina tai usein
- 69 % ostaa mielummin kotimaista ruokaa aina tai usein
- 50 % menee aina tai usein harrastuksiin kimppakyydeillä
- 88 % kompostoi aina  tai usein eloperäiset jätteet
- 92 % vie lehdet paperinkeäykseen aina tai usein
- 96 % palauttaa pullot ja tölkit kauppaan aina tai usein
- 76 % vie patterit ongelmajätekeräykseen aina tai usein
- 58 % pyöräilee lyhyet matkat aina tai usein autoilun sijasta, 27 % tekee sitä harvoin
- 73 % antaa pieneksi jääneet jalkineet ja vaatteet kierrätykseen aina tai usein
- 35 % ostaa kirppareilta tavaraa, 35 % tekee sitä harvoin tai ei koskaan
- Vain 4 % pitää saunaa päällä tyhjillään usein, 88 % tekee sitä harvoin tai ei koskaan
- 38 % jättää TV:n, tietokoneen yms. laitteet valmiustilaan aina tai usein, 11 % ei koskaan tai harvoin

Arvio kiinnostuksesta siihen, miten luontomme ja ympäristömme voi oli 3,5
(5 = erittäin kiinnostunut, 1= ei pätkääkään kiinosta)

Arvio, siitä voisiko itse tehdä jotain, että luonto voi paremmin oli 3,6
(5 = erittäin kiinnostunut tekemään, 1= ei pätkääkään kiinosta)