Nuoret haluavat tällaista!

Kyselyn tuloksia


Kyselyyn vastasi 31 hlö.

Tärkeimmät tulokset saatiin kyselyn osiosta, jossa kysyttiin halukkuutta osallistua erilaisiin tapahtumiin.

Suosituimmat tapahtumat olivat

1. Elokuvapaja, jossa pääsee itse käsikirjoittamaan, kuvaamaan, näyttelemään ja editoimaan

2. Kerhonohjaajakoulutus, jossa saisit valmiudet toimia kerhonohjaajana ja hankkia sillä tavalla rahaa

3. Opintomatka Your Move -tapahtumaan, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia harrastusmuotoja

4. Kala- ja eräleiri

5. Mopon huoltoa tai korjausta ammattilaisen opastuksella

Opintomatkakohteiksi oli ehdotettu mm. Fazerin suklaatehdasta, Hollywoodia, Himosta ja Suomen lappia.

Kiinnostaviksi tapahtumiksi lueteltiin harrastepäivä, hevostapahtuma, tanssitapahtuma, käytännön kurssit, konsertit, urheiluun ja liikuntaan liittyvät tapahtumat ja erilaiset luontoon ja metsästykseen liittyvät tapahtumat.

Miten hyödynnetään tuloksia

On kiva huomata, että suunnitelmissa olevat tapahtumat olivat myös suosituimpien joukossa. Esim. elokuvapaja toteutetaan keväällä. Nuorten Toivakka -hankkeen opintomatka on mahdollisesti Your Move -tapahtumaan Helsinkiin! 

Tiedättekö ketään aikuista, joka voisi ohjata poikia mopoasioissa? Kun meiltä työtekijöiltä ei löydy ammattitaitoa tullaiseen hommaan, tarvitaan joku muu apuun! Kun löydetään ohjaaja ja sopiva paikka, niin mopon huolto ja -korjauskin voisi olla kiva toteuttaa!!

Kerhonohjaajakoulutus siistyy syksylle, koska kevään koulutuksena on jo 4H-yrityskurssi. Syksylle on myös suunniteltu yhdessä Joutsan 4H:n kanssa hevostaiturikurssia.

Kala- ja eräleiri on vielä harkinnassa :)

 

Your Move -tapahtuma


Your Move Suurtapahtuma kutsuu 13-19-vuotiaat sporttaamaan, kokeilemaan uusia lajeja ja kokemaan ainutkertaisia elämyksiä 27.5.-1.6.2011. Tapahtumapaikkana toimii Helsingin Olympiastadionin ympäristö.

Suurtapahtuma on vuoden 2011 suurin liikuntatapahtuma Suomessa. Paikalle odotetaan 50 000 nuorta!

Your Move Suurtapahtuman ensimmäiset artistikiinnitykset on julkistettu. Tapahtuman esiintyjiksi on varmistunut  tämän hetken kuumin nimi suomalaisilla musiikkimarkkinoilla Jenni Vartiainen sekä Suomi hip-hopin ykkösduo Fintelligens.

Suomen menestyneimmän rap-yhtyeen tunnetumpi puolisko Elastinen on mukana Your Movessa myös Superfanin ominaisuudessa. 


4H-yrityskurssi

WANTED Nuori yrittäjä

Leivotko herkullisia pikkuleipiä? Osaatko tehdä nettisivuja? Tarvitaanko naapurustossa apua ruohon leikkuussa? Yritysideaksi kelpaa melkein mikä vain!

Tule kurssille oppimaan yrittäjyyttä teoriassa ja kokemaan käytännössä. Koulutusten aikana opitaan yrittäjyyden kannalta välttämätöntä tietoa. Hankkeen aikana saa perustaa oman, oikean yrityksen, jolloin opittua pääsee testaamaan käytäntöön. Mielenkiintoisia haasteita ja mahdollisuuksia on tiedossa!

 

Pohjoismainen leiri Tanskassa

Luvassa on jälleen unohtumattomia kokemuksia: viikko luovuutta, hulluutta, itsensä haastamista sekä ...omien vahvuuksien löytämistä. Tervetuloa mukaan tuhannen muun pohjoismaalaisen 4H-nuoren joukkoon.Leirille voivat osallistua kaikki vuoden 2011 aikana 14 täyttävät nuoret.

 

Isäntäperheenä IFYE vaihto-oppilaalle?

IFYE on ulkomailta 4H-vaihtoon tuleva nuori, joka asuu perheenjäsenenä isäntäperheessä. Hän on muutamien viikkojen ajan osa perhettänne, mukana arjessa ja juhlassa.

 

4H-hevostaituri

4H-Hevostaituri on yli 14-vuotias 4H-yhdistyksen kouluttama hevosenhoitaja, joka toimii tallilla tallityöntekijän apuna tai hoitaa itsenäisesti tallin hevosia omistajan loma-aikana.