hankkeen esittely

Let`s go pojat -hanke aloittaa elokussa 2018!
 

Hankkeen kuvaus: 
Hanke järjestää pääasiassa 7-18 vuotiaille pojille kohdistuvaa toimintaa, mikä tuo heille sosiaalista toimintaa, arjentaitoja sekä tutustutaan uusiin teknologiamuotoihin.  Hanke toteutetaan Joutsan ja Toivakan kuntien alueella. Hankkeella haetaan miespuolisia ohjaajia, mielekästä poikamaista toimintaa sekä yhteistyötä poikien kanssa toimivien järjestöjen kanssa.

TOIMINTA:
Toiminta suunnitellaan poikien toiveiden mukaan. Toimintamuodot voivat olla 
esim. paintball -metsäleiri, ”äijien” kokkailua, elämäntaitokurssit, mopon rassausta, tietokonepelien tekoa, videoiden tekoa, tubettamista, retkiä, pienoismallikerhoja, uuteen teknologiaan tutustuminen (3D-tulostus, robotiikka), kalastusiltoja, työelämävalmiuksia, ohjaajien kurssitusta, luentoja yms. 
Hankkeella pyritään saamaan 3-5 ryhmää/ kunta/vuosi. Ryhmät kokoontuvat teeman mukaan viikoittain (esim. mopon rassailu) tai vain kerran (esim. leiri, kurssi). Ryhmiä ohjaavat hankevetäjä, asiantuntijat tai vapaaehtoiset ohjaajat. Hankkeen alussa pidetään 1-2 aktivointitilaisuutta /kunta. 

Yhteistyötä tehdään koulujen, muiden järjestöjen, kuntien nuorisotoimen, etsivän nuorisotyön yms. kanssa. Suurin riski on se, ettei poikia saada mukaan. Riskiä pienennetään panostamalla markkinointiin ja tiedottamiseen sekä aktivointitilaisuuteen. Lisäksi tätä riskiä on pyritty ennakoimaan ja välttämään sillä, että on tehty ennakkoon kysely pojille. Kyselyn tuloksia hyväksi käyttäen toiminta on nuorten tarpeista lähtevää ja siten heitä kiinnostavaa ja paremmin mukaan sitouttavaa.
Toiminnassa hyödynnetään kimppakyytejä ja kierrätysmateriaaleja. 
Toiminnassa tuodaan nuorille esiin kestävän kehityksen periaatteita. 

Pojille on tehty nettikysely, missä kyseltiin poikien toiveita erilaisista harrastuksista yms. 

Toivakan ja Joutsan koulut tiedottivat asiasta poikia (4.luokat ja vanhemmat) ja osa pojista tekikin kyselyn kouluaikana.  Vastauksia tuli yhteensä 51 kpl. Kyselyn tulokset (suluissa, kuinka monta poikaa halusi tätä toimintaa):

värikuulasota 9% (26) 

motocross 5% (16)

kuplafutis 6% (18) 

tubettaminen 5% (15)

laskettelu/lumilautailu 5% (14) 

mopon rassailu 5% (14)

sumopaini 4% (13) 

pakopeli 4% (13) 

tietokonepelien teko 4% (12)

itsepuolustus 4% (12)

äijien kokkikurssi 4% (11)

metsästys 4% (11)

trampoliinitemput 3% (9)

kalastus 4% (11)

erätaidot 3% (8)

alamäkiluistelu 3% (8)

jättipallot 3% (8)

kalliokiipeily 2% (7)  

tornista laskeutuminen 2% (7)

adventure race 2% (6)

jääveistoksen teko, iglun teko 2% (6)

polkupyörän tuunaus 2% (5)

korikiipeily 2% (5)

graffittien teko 2% (5)

musavideon teko 1% (4)  

elokuvan teko 1% (4)  

geokätköily 1% (4)

oman musan äänittäminen 1% (3)  

roolipelit 1% (3)  

sirkustemput, akrobatia 1% (3)  

taikatemput 1% (3)

ratsastusvaellus 1% (2) 

kansainvälisyys 1% (2)

hip hop -tanssi tai muu tanssi 0% (1)  

tapahtuman järjestäminen 0% (1)

Hankkeen avulla kokeillaan toimintamalleja, joita voidaan jatkaa osana normaaleja toimintoja hankkeen päätyttyä, mikäli ne osoittautuvat toimiviksi.